Pienestä Nallesta Suureksi
Olin vastikään tilaisuudessa, jossa Jyväskylän Yliopisto jakoi Nallepaini –konseptin hallintaoikeudet Suomen painiliitolle. Tilaisuus oli juhlava ja tyylikäs. Ylpeydellä katsoin kuinka, pieni nallepaini oli jo kasvanut isommaksi miehenaluksi. Se eteni jo itsenäisesti omaan suuntaansa.
Muistan vielä Nallepainin syntyajat.Nallepaini syntyi kolmen liikunnallisen isän yhteistoiminnasta. Niistä ajatuksista, kuinka paini oli lajien aliarvostettu kuningas, kuinka kaikkien lasten pitäisi saada nujuta, kieriä ja pyöriä, kuinka hyvä paikka pehmeä painimolski on riehua…
Kaiken takana omat pikku-Nallet
Noihin aikoihin, Nallepainin syntyessä, olivat omat lapsenikin pieniä. Tosi pieniä. Minä, liikunnanopettaja-isä, yritin löytää lapsilleni jotain harrastusta, jossa olisi sopivasti haastetta ja jossa lapset viihtyisivät. Jotain, missä syntyisi liikunnan riemua. Vanhemman lapseni temperamentti oli arka, joten hän ei mielellään jäänyt yksin minnekään. Yritin kyllä laittaa ovea kiinni ja mennä käytävään odottamaan, kuten valmentajat neuvoivat, mutta lapseni oli sinnikkäämpi. Hän juoksi aina takaisin minun luokseni. Aluksi vein hänet takaisin ja vakuuttelin, että kyllä tämä tästä. Muutkin lapset tykkäävät olla täällä… Isi on ihan tuossa oven takana. Nallepaini muuttui näissä hetkissä vähän isommaksi.
Nallepaini ollessa ihan pieni olimme perustaneet jo painiseuran ja kehittäneet aikuinen- lapsi -”jumpan” työnimeltään Nallepaini. Me kolme isää olimme pähkäilleet mallin, joka alkoi pienten lasten liikuttamisella turvallisen oman aikuisen kanssa. Liikkeet ja sisällöt napsimme omasta päästä ja tuhansia vuosia vanhoja painitekniikoita soveltamalla. Tarkoitus oli koko ajan kehittää lapsen ja aikuisen yhteistä harrastusta. Lapselle haasteita ja aikuiselle hiki.
Muistan kuinka kaksi isää oli illalla koulun luokan lattialla keksimässä liikkeitä vartalot solmussa. Jos joku olisi katsonut ikkunasta silloin, olisi se hänelle ollut outo näky.
Sylin täydeltä toimintaa
Nallepainin ollessa poikanen alkoivat meidän uuden painiseuramme ryhmäkoot kasvaa. Nallepainiryhmät keräsivät suosiota ja uusia perustettiin. Me kolme isää huomasimme, että tällaiselle toiminnalle oli selvästi kysyntää. Tajusimme, että olimme synnyttäneet pienten lasten liikuntakasvatukseen jotain uutta, joka parhaimmillaan oli todellakin aikuisen ja lapsen yhteinen harrastus. Todellista Laatuaikaa isolla L-kirjaimella. Usein huomasin, että vanhemmille Nallepaini oli paljon enemmän kuin jumppa. Se oli yhteinen liikuntaharrastus, jossa sai turvallisesti ohjattuna nujuta, kieriä ja pyöriä oman rakkaan läheisen kanssa. Se oli tunteita täynnä oleva tilanne, joka jätti ison hymyn kasvoille joka kerta. Se oli Todellinen Voimahali.
Nyt Nallepaini on jo murrosiässä. Se alkaa etsimään omia polkujaan. Kehittyy omaan suuntaansa. Me kolme isää voimme ylpeänä katsoa, kuinka se lähtee valloittamaan maailmaa. Ehkäpä se seuraavaksi muuttaa alle kouluikäisten lasten liikuntakasvatusta tai lisää oppimista tai jotain muuta himputin hienoa… oma poika kun on.
